Pitkästä aikaa on ollut aktiviteettiä käydä näyttelyissä. Nykytaiteessa tekniikat ja materiaalit ovat moninaisia. Tänään löin pääni Ikean valkoiseen pöytään galleria Muussa, johon Sari Palosaari on rakentanut Modular Mash-up -tilanäyttelynsä mm. noista pöydistä ja muista massatuotantokaluista. Sain Sarin kirjoittamista kokemuksista sen toisen, fyysisen, oikein konkreettisesti. Sitä eivät kyllä kaikkia saa - alle 180-senttiset, ainakaan ilman hyppyä.
Sarillakin oli videoita, kuten toisessa näyttelyssä Hannaleena Heiskalla luureista kuultavan musiikin taustoittamana. Toinen hänen videoistaan tietenkin erityisesti kiinnosti hevosteemallaan ja vei ajatukset moneen suuntaan. Tunneaistimusten lisäksi tekninen toteutus pohditutti jälkeen päin. Oliko hevonen opetettu makaamaan ja istumaan, vai oliko nukutettu ja siitä heräsi, vai oliko lepäily kyljellään tupsujalan ihan oma tapa? Ei horjunut kävellessään ulos kuvasta, siis ehkäpä ei nukutettu. Teos oli joka tapauksessa kokemus.
Kollaasejakin. Ensinnäkin oman taideseuran Unto Hakkaraisen mielikuvitusmaisemat. Kollaaseja seitsemän vuoden työstönä. Valokuvia luonnosta, niistä mustavalkotulostukset ja paloittelu silpuksi - ja niistä uusien maisemien rakentelu "valitse, poimi ja liimaa" -tekniikalla. Satoja. ehkäpä tuhansia yhteen työhön. Kyllä joillain kärsivällisyyttä riittää! Toisen, maailmantähden, Manolo Valdesin töissä Forsblomilla isot naiskuvat äskettäin olivat myös kolmiulottiesia kollaaseja lasin takana. Hienojahan ne, ja hintaakin oli. Taitaa tähti myydä Suomessa, kun näin pian oli taas töitä täällä päin.
Koskettavin oli luonnollisesti Virka-gallerian valokuva- ja videonäyttely Sodankylän elokuvajuhlilta. Juhlien alkuvuosien yksi tähti, ohjaaja Samuel Füller, esiintyi sattumoisin samaan aikaan näyttelyn kanssa tv:ssä Amerikkalainen ystävä-elokuvassa gangsterijohtajana. Ja huonosti kävi. Mutta ei Sodankylässä, jossa hän ihaili aivan erityisesti valoisia öitä ja - sillejä hotelliaamiaisella. Aivan ainutlaatuista, kuulemma. Ja sikari varmaan paloi! Taisipa videoilla vilahtaa juhlien äiti, serkkutyttö Marra, joka aikoinaan heitti idean juhlista kotikuntaansa Anssi Mäntärille ja vei idean eteenpäin toteutukseen Sodankylän kunnassa. Mänttäri muistaa mainita Marran merkityksen. Hyvä näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti