Uusi vuosi avautuu vielä kohtuullisen avarana. Muutama ryhmänäyttely on jo tiedossa. Yksityisnäyttelylle tila on vielä etsinnässä. Yksi mahdollisuus on työhuoneyhteisön galleriatila Tapanilassa. Katsotaan, miten asiat etenevät. Veistoksiin kokeilen nyt myös uusia materiaaleja.
Hienossa Ateneumin Symbolismin maisema -näyttelyssä pitää vielä pyörähtää toistamiseen. On sen verran kuuluisia ja hienoja töitä esillä. Jotkut tuttuja monista taidekirjoista. Onhan Ateneum luonut näyttelyn yhteistyössä Amsterdamin Van Gogh-museon ja Skotlannin kansallisgallerian kanssa. Töitä on monista tunnetuista maailman taidemuseoista. Kannattaa käydä. Teosten teeman yhtenäisyys tekee näyttelystä rauhoittavan ja nautinnollisen.
Espoon Emmassa esillä olevan Jaume Plensan näyttelyn Unelmien ympäröimänä sisältäpäin valaistujen ihmispäiden ja istuvien suurikokoisten hahmojen vierellä olin hieman ymmällä. Miten niihin suhtautua? Kävin ennen joulua. Huomaan jälkeenpäin, ettei suurta hinkua ole mennä uudestaan. Kuulusia kuitenkin nekin ovat nykytaiteessa. Samalla sain vihdoin katsottua Juhani Harrin esineisiin pohjautuvat laatikkoinstallaatiot. Muistikuvia historiasta esineiden kautta nousi. Äänimaisemiakin tilassa taisi olla.
Nyt näyttäisi taas olevan monia kiinnostavia gallerianäyttelyjä. Kierrokselle pian siis!