Galleria Duetossa on esillä Inari Krohnin grafiikkaa, ja ainakin itselleni yllätyksenä isojakin akvarelleja, tarkkoja, hitaasti tehtyjä. Vesivärien käytöllä hän kertomansa mukaan haluaa välittää eteenpäin historiallisen maalaustavan perinnettä. Varman otteen ja vankan laadun aistii. Kauniit maisematkin ovat usein perusastelmaltaan symmetrisiä. Paikalla olleiden kesken syntyi keskustelu symmetrian kokemisesta. Symmetriset kasvot usein koetaan kauniiksi, kerrottiin.
Entä maisemassa? Ison akvarellin keskiön kolmion muotoinen vuori ja sen edessä oleva puu nähtiin myös mystisenä, jopa uhkaavana. Sekä grafiikassa että akvarelleissa oli teos tasaisesti puisesta talvimaisemasta, joka koetaneen hyvin eri tavalla. Itse tunnen lievää ahdistusta tämän "helikopterikuvan" ääressä. Ylhäältä näkee, eikä piiloon pääse, metsässäkään. Mielikuva helikopteria henkensä edestä hangessa pakenevien eläinten - hirvien, karhujen, susien - jahtaamisesta filmille, tai pataan, on vahva. Opetus kun on ollut, ettei metsäneläimiä saa häiritä. Nykyäänhän neuvotaan pitämään metsässä jopa meteliä "karhujen kartoittamiseksi", mikä kyllä tökkii pahasti toisenlaisen kasvatuksen saanutta.
Saman yläkuvateeman toisenlainen muunnos oli aikoinaan Taivalkoskella pohjoisessa kuvanveistäjän Teuvo Tuomivaaran ateljeessa. Pystyssä olevaan valkoiseen levyyn oli sijoitettu tasaisin välein pienehköjä pyöreäsivuisia teräväkärkisiä valkoisia kartioita, kuin lumisia kuusia. Ylhäältä tuleva levyn pintaa sivelevä voimakas valo loi niistä pitkät varjot. Tunnelma oli pohjoisen aapasuon tammikuisesta hetkestä kaamoksen taittuessa, auringon ensimmäisten säteiden hyväillessä valkosen lumen pintaa. Ja pieni mätäskin saa metrien varjon.
Konkari Teuvo Tuomivaara on mukana tällä viikolla avatussa Lapin taiteijaseuran juhlanäyttelyssä Kaapelitehtaan Puristamossa, Helsingissä. Kuten nuorempi rovaniemiläinen Henri Haglundkin, jonka yksityisnäyttelyssä Taidesalongissa näki nykytaitelijoiden vapautuneisuuden käyttää sekatekniikkaa. Pohjalla akvarellina tosiinsa märkänä sulautuneet värit, ja sitten peittävämmällä guassilla ja akryylillä päälle. Näin oletan. Voimakasväriset, usein korkeat, pleksin alle ripustetut työt saattoi nähdä abstrakteina tai viitteellisesti maisemaa tai tilaa hahmottuvina.
Hämmentävä ensivaikutelma, tietämättä taitelijaa, tuli astellessa Galleria Anhavaan isojen lähes mustavalkoisten taulujen keskelle. Mitä nämä ovat - valokuviako? Pianhan se selvisi - Nina Roos - yksi kansainvälisiä menestyjiämme, ja öljyväreja akryylilevyille. Arvoituksellisia, herkkiä kuvia sarjassa Shades, arkistenkin tilojen yksityiskohdista, tyynyjä, aidanrakoja, kylppärin remonttia kaipaavia nurkkia - tulkintana siis. Tämä näyttely vaatii keskittymistä ja tarkkaavaisuutta pienten vihjeiden näkemiseen.
Tämäkin kierros osoitti, että vahvan ammattitaidon voi töistä aistia. Laatu näkyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti