Kotiseurani, Haagan taideseuran, vuosinäyttely avattiin tänään la 19.2.2011 klo 14 Pohjois-Haagan yhteiskoululla. Ponnistus oli taas melkoinen eilisiltaisessa pystytyksessä. Jäsenten, ja heidän siippojensa ja tuttujensa, voimin tehtiin. Seinäkkeet ja muut varusteet kuorma-autolla varastolta, niiden kunnostus ja pystytys liikuntasaliin, töiden ripustus ja kaikkea muuta. Kahvilaa, basaaria, arpajaisia, taidehuutokauppaa ... Onneksi väkeä oli taas tarpeeksi talkoissa. Kaikki viidessä tunnissa 16-21.
Haagan taideseura taitaa olla Helsingin vanhimpia aktiivisesti toimivia taideseuroja, perustettu 1966. 45. toimintavuosi on käynnistynyt. Runsaan sadan jäsenen joukosta tähän näyttelyyn tuli töitä 54 taiteilijalta - harrastajalta, ammattilaiselta. Jurytettynä noin 120 työtä.
Pari kunniajäsentäkin kutsuttiin. Taidemaalarit Raili Aaltio ja Sinikka Lintukankare, molempien syntymävuosi on 1931. Mutta ikä ei liiaksi paina. He ovat edelleen aktiivisimpia seuran jäseniä. Kaikenmaailman kokousten ja muiden tapahtumien lisäksi tulevat pari kertaa viikossa piirtämään ja maalaamaan taideseuran omaan tilaan, Hataraan, kelillä kuin kelillä. On ollut sykähdyttävää kokea, minkälainen ammattitaito näihin ihastuttaviin persoonallisuuksiin on vuosien saatossa karttunut. Ja nauttia siitä.
Railin eteen olen kiikuttanut elävän mallin piirrustiltojen tekeleitäni. "Oikein hyvä. " alkaa palaute olkoon söherrykseni melkein mitä tahansa. Onneksi jatkuu "... mutta tässä on jotain pielessä ...". On niin hyvää ja kehittävää saada ammattitaitoista, rehellistä palautetta. Palautteesta on aina pula! Sinikka on vetänyt ihan äskettäin myös mm. temperakoulutusta seuran jäsenille. Munatemperan emulsion teossa ja maalauksessa sain ihan yksityisopetusta, kun en kurssille päässyt. Olin kyllä aivan otettu sekä opetuksesta että temperamaalauksesta tekniikkana. Onhan se sitä vanhinta maalaustekniikkaa. Sanon vaan, että näiden veteraanien rinnalla on mukava kulkea!
Sunnuntaina viikon kuluttua sitten puretaan näyttely. Melkoinen urakka taas. Syksyllä juhlanäyttely, toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti