Näyttelyjä

Tulevia:

Taiteiden yö 26.8.2011
Taidekahvila, Näyttelijäntie 14, 00400 Helsinki

Tehtaan valot 22.8.-4.9.2011, avajaiset 21.8. klo 16-18
Studio Tapaus, Tapanila, Viertolantie 2-4, 00730 Helsinki

Haagan taideseuran juhlanäyttely 20.9.-2.10.2011
Kaapelitehdas, Puristamo, Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki


Menneitä:

Pohjois-Haaga päivä 21.5. 2011
Pohjois- Haagan kirjasto ja Haagan taideseuran työtila Hatara

Katse hevosessa - veistoksia ja grafiikkaa 19.4.-15.5.2011
Galleria Punavuori
Merimiehenkatu 29
00150 Helsinki

Haagan taideseuran vuosinäyttely 19.2.-27.2.2011

Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Pietari Hannikaisen tie 6, 00400 Helsinki
Avajaiset la 19.2.2011 klo 14-17
Näyttelyssä olen tällä kertaa mukana vain yhdellä akvarellilla.


Entrêe, akryyli paperille, 2010
(78x116)


Katso hevosta, veistoksia ja maalauksia 31.8.-18.9.2010
Kulttuurikahvila Voilá
Kanneltalo, Klaneettitie 5, 00420 Helsinki

Seuraavana on yksityisnäyttely Kanneltalon Kahvila Voilássa 31.8.- 18.9.2010. Kanneltalo on yksi Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksista. Vitriineihin tulee kaksi pronssiveistosta ja viisi isokokoisa maalausta. Runoilija on sanonut: "Jokaisella meistä on oma hevosemme." Katso hevosta, katso itseäsi!

Taidekahvila pe 27.8.2010

Edellä mainittua ennen olen muutamalla työllä mukana Taiteiden yöhön liittyvässä Taidekahvilassa pe 27.8.10 klo 14-21 osoitteessa Pohjois-Haagan ostari, Työväenopisto, Näyttelijäntie 14. 2 krs. Taidekahvilan ohjelma alkaa jo klo 15 Keskuspuiston ammattiopiston opiskelijayhtyeen esityksellä Kansanlaulusta rockiin! Vetäjänä on opettaja Pauliina Kokkonen, monille tuttu laulaja ja muusikko. Päiväkahvilla kannattaa jo siis pyörähtää. Ja illalla sitten klo 19 pääesiintyjän KIDE Ensemblen (Saara Kähkönen viulu, Satu Ylönen sello, Annariina Kaartinen viulu ja piano) cafe-konserttiin nauttimaan Herkullisia makupaloja sävelklassikoista. Tuttua klassista ja kevyttä, ja tangoja tietty! Pieni runohetkiä tarjoaa Tuula Kilpinen Eila Heilalan runoista jaksolla 16.30-18. Lapsille omaa ohjelmaa: Lauletaan yhdessä! klo 14-15 (yli 3-v.) ja sitten Tehdään yhdessä! -taidetyöpaja klo 15-20 taideseuran jäsenten vetämänä. Kannattaa tulla! Haagan taideseura ja Työväenopisto toivottavat kaikki tervetulleiksi.

Pohjois-Haagan kirjasto 1.9.- 14.10.2010

Kirjaston pienessä vitriinissä akvarelleja ja ehkäpä jokin pieni veistoskin (jos tilaa on sopivasti).

Tarinaa näyttelyssä!

Sodankylän näyttely onnellisesti takana. Mukava kokemus, myös uusin tuttavuuksin. Monta tarinaa sai kuulla teosten äärellä. Hienoa oli se, että näitä tarinoita ja tuntemuksia syntyi. Jotakin vaikutusta siis.

Eräänä parhaimmista jo hyvinkin keski-iän ylittänyt kaveri, joka katsoi kolmea veistoskokonaisuuttani. Totesi esillä olevan hänen elämänsä, ekonomistisen. Sitten lähti pyörinensä. Mutta palasi hetken kuluttua. Tässä olen minä hevoseni kanssa (Quo Vadis ja Pukumies 1). Lainaa tulee, vaikkei pyydäkään, tyrkytetään, sijoittaa pitää, hyvin menee. Ja sitten se taloudellinen romahdus 90-luvun alussa. Kaikki meni. Ja tässä tulos: Häviäjät (Jäähyväisateria) ja menestyjät (Veni Vidi Vici!). "Myy nämä kaikki tarinoineen kunnalle. Ja ota yhteyttä siihen Virtaseen, toimittajaan. Se tekkee tästä kyllä jutun." Lähti jälleen, eikä enää palannut.

Toisen kanssa kierrettiin kaikki maalausten tunturit. Niitäpä olikin aika monen töissä. "Tunturit ovat ystäviäni. Tiiäkkö, mistä puolelta Saanaa tämä on maalattu. No sinähän tiiät, ko oot tekijä." Enpä kyllä tiennyt, kun sivellintä oli toinen taiteilija pidellyt. "Kumpise noista Oratunturin huipuista on korkiampi. No sinähän se tiiät, ko oot nyt tekijä." Katsottiin riihimaalaustani Siurunmaasta. Jaa, totesin, enpä taida tietää. Olivathan kahdella vedolla tulleet saman korkuisiksi. "Tämä se on, vasen." Ilmoitti ja kertoi lähtevänsä Helsinki City Marathonille. Neljätoista kertoi juoseensa viime vuonna. Eikä tiennyt vielä, tuleeko tänä vuona ennätystä. Huh, huh ja ikävuosia taisi olla hyvinkin eläkepäiviä osoittava määrä!

Nyt on sitten kiire valmistella seuraavia näyttelyjä elokuun loppuun mennessä. Täällä Helsingissä ovat.

Kuvataideryhmä Pilkkeen avausnäyttely Sodankylässä

Sain kutsun ja kunnian liittyä kymmenenneksi taiteilijaksi pohjoiseen Kuvataideryhmä Pilkkeeseen. Pilkkeen jäsenet joko asuvat Sodankylässä tai ovat muutoin sidoksissa sinne, kuten minä syntymäkuntaani. Ryhmän avausnäyttely on parhaillaan esillä 10.8. saakka elokuvajuhlilta tunnetun elokuvateatteri Lapinsuun naapurissa. Avajaisia entisen huonekkaluliikkeen tilassa vietettiin kuumenevassa ilmassa la 10.7.

Sodankylän keskustaraitti on hauska, niin amerikkalaisen pikkukaupungin oloinen, kuten Peter von Bagh on osuvasti sanonut. Matalia harjakattoisia tai lättänöitä puutaloja ja rapattujakin, uudempaa liikehuoneistolaatikkoa ja ruuhka-aikana raitti täynnä vastakkaisiin suuntiin eteneviä autoja. Illan aikaan mopopojat ja -tytöt ajavat edestaiaksin käyden kääntymässä kylän etelä- ja pohjoispään liikenneympyrässä varmaankin. Ja on siellä parit liikennevalotkin - tosin ydinkeskustan sivussa varsin hiljaisella kadulla parissa risteyksessä pois häiritsemästä pääraitin menoa. Ilahduttavaa on raitilla ja sen tuntumassa olevat kahvilat ja ravintolat. Oman valvontavuoroni näyttelyssä tein kolmen ensimmäisen päivän aikana. Läheinen Päivin kammari tuli kantapaikaksi sekä lounasaikaan että vuoron päätyttyä. Kammari tarjoaa hyvän ruuan lisäksi myös seiniä paikallisille taiteilijoille taulujen näytteille asettamiseen kuukauden ajaksi vuorollaan.

Totesin näyttelyn alkupäivinä, että raataajia oli mukavasti - ostajia vähemmän. Hyvä näinkin. Oli mukava jutella hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja kyllähän siinä pakkasi menneiden aikojen muistelu nousevan ensisijaiseksi. Teemaan liittyviä teoksia oli ja olenhan minäkin tehnyt osittaisen paluun raitille tasan 40 vuoden jälkeen.

Merkittävää arviota myös töistäni sain. Serkkutyttö astui sisään, nojasi oven pieleen, katseli ja totesi: "Ei kyllä uskoisi sinun tekemiksi!" Voitko nyt parempaa arviota saada! Ja kyllä oli mukava viimeisen valvontapäivän päätteeksi nauttia todella herkullista, suoraan savustuslaatikosta pöytään nostettua lohta salaatin kera kriitikkoserkun perheen kanssa. Isäntä oli taikonut savustamokokoonpanon pihalle pienestä pallogrillistä ja savustuslaatikosta. Ja herkkua sai aikaan yksikertaisin rakennelmin ja taidolla!

Puun syitä ja salaisuuksia Fiskarsissa

Osallistuinpa kevätretkeen Fiskarsiin. Kaksi kehuttua näyttelyä oli kohteena. Puun syyt sisälsi sekä taidetta, muotoilua että käsityötä. Aaltoilevan vanerivadin prässäysprosessi muotteineen oli näytillä, samoin niin tutun taivutetun koivujalan vääntö mutkiinsa. Puusta voi tehdä paljon. Ja tuohesta, hekuvia tauluja ja ryijyjäkin. Tuohen pinta on todella kaunis molemmin puolin ja käsittelytavat moninaisia.

Salaisuuksia-näyttely sopi oikein hyvin vanhaan kolmikerroksiseen kuparipajaan. Salaisuuden tuntu koko talossa. Mitä alemmas meni sitä kylmempää helteelläkin oli. Outi Heiskanen lienee tunnetuin taiteilijoista. Hänen teoksensa liikkuvat varjot heijastuivat piene tilan seinille. Kukahan siinä ajoi ketäkin takaa, kun yhdessä taisi mennä ensin rotta, sitten ratsukko ja sen perässä kissa? Tarinoita sai myös löytää roikkuvista kansioista, salaisista. Molemmiss näyttelyissä kannattaa käydä. Niistä jäi hyvä mieli. Uusia ajatuksia ja ideoita syntyi.

Fiskars oli vielä hiljainen vaikka päivä oli todella kaunis. Vielä pyörähdimme Tammisaaressa rantaravintolassa lounaalla. Billnäsin viriävä uusi elämä uuden omistajan myötä keskustelutti läpi ajaessamme. Siellä pitkään toimineet pienyrittäjät tuntuvat vierastavan uuden suuromistajan kehittämisideoita. Billnäs-käsitteen käyttöoikeudesta lienee näkemyseroja myös. Saas nähdä miten alue kehittyy. Saako Fiskars vierelleen verevän ja laadukkaan kilpailija, tai yhteistyökumppanin?

Miina sitten häädetty!

Tänään siis Miina sai lähteä Helsingin kaupungin Skatan tilalta. Häätö pantiin toimeen ja lukot vaihdettiin. "Minkä rikoksen minä olen tehnyt?", kysyy Miina sydän särkyneenä. Niinpä.

Ja kunhan Miinan aika jättää, Helsingin kaupunki pystyttää hänelle patsaan. Skatan tilalle tietenkin. Näinhän se menee.


Alla blogikirjoitukseni kesältä 2009:

Taidetta ja kyyttöjä - vai vammaistaidetta?
Keskiviikko 22.7.2009 klo 21:51 - JO


Miina Äkijyrkkä oli sunnuntainen vieras Tv1:n Mark Levengoodin keskusteluohjelmassa. Miinan lehmät ja vasikat ovat edenneet jo myös Marimekon desing-kankaisiin. Suuria peltilehmiä ja sonneja liikkuu näytteillä laajasti. Miinan mukaan vasikka on ydin hänen kiintymyksessään lehmiin ja erityisesti suomalaisiin alkuperäiskarjoihin. Hänen navettansa kyytöt - tällä kertaa Helsingin kaupungilta vuokratulla Skatan tilalla - toimivat myös tärkeänä geeniperimän siirtäjinä.

Mutta vaikeuksia on kasaantunut. Häätö tilalta on jo pitkään muhinut tuomioistuimissa Helsingin kaupungin hakemana. Toistuvia ovat olleet Miinan törmäykset viranomaisten ja lähiympäristön kanssa. Milloin syytetään puiden kaadosta tilalta, milloin huonosta eläintenpidosta, milloin viranomaisten vastustamisesta - naapurit ja tilan läpi kulkevat taitavat myös tehtailla valituksia.

Kävin Skatan tilalla katsastamassa kyytöt, kun navetta oli avattu suurelle yleisölle sateisen synkkänä myöhäissyksyn päivänä 2008. Vuosien saatossa olin televisio- ja lehtikuvista ihmetelleyt lehmien siisteyttä. Ja tämä vahvistui itse paikan päällä nähtynä. Koko navetta oli siisti, karja puhdasta, rauhallista ja hyvinvoivan oloista. Niiden suuri määrä yllätti, osalla juuri syntynyt vasikka vierellään utareruokinnassa. Tallissa nuokkui pilttuissaan myös neljä hevosta. Eivät tuntuneet olevan moksiskaan vieraasta väestä.

Levengoodille Miina Äkkjyrkkä kertoi hänelle vastikään diagnoisoidun aspergerin syndrooman. Lähes kuusikymppisenä hänet siis todetaan "kärsivän" fiksoitumisesta yhteen asiaan ja kokevan tunnetason vaikeuksia kanssaihmsiin. Vuosikymmenten erityisopetuskokemuksella voi todeta, että monet vaikeudet saavat selitystä myös tämän tekijän kautta taitelijapersonaallisuuden osana. Miina kertoi lapsuutensa olleen varsin kovaa. Vasikat ja lehmät vetivät puoleensa - eläimen rakkaus on pyyteetöntä. Rankat kokemukset ja kiintymys nautoihin kuitenkin kasvattivat taiteeseen meidän kaikkien onneksi. Kunhan vielä jaksettaisiin nähdä taitelijapersoonallisuuden erityisyys ja kohdata se joustavasti. Kompromisseihin Miinakin mitä ilmeisemmin joutuu joka tapauksessa ehdottomuudessaan taipumaan.

Mutta - jos Miina Loiva (nyk. Äkkijyrkkä) olisi nyt nuori, tulisiko hänestä suuri taitelija? Hänelle diagnosoitaisiin varhain aspergerin syndrooma, vammaisuus. Erityisopetus ja muut toimet astuisivat muokkaamaan kasvun kuviota. Tappaisiko se taitelijan synnyn? Luokiteltaisiinko Miinan vasikat "vammaistaiteeksi"? Harras toive on, ettei, vaikka riski on kyllä suuri. Halu luokitella koko ihminen ja hänen työnsä yhden tekijän perusteella on edelleen vahvaa. Uskon, että Miina Loivan kutsumus tänäänkin olisi niin vahva, että luomansa taide nousisi keskiverron yläpuolelle "diagnoosista" huolimatta. Varhainen diagnoisointi tuo monille helpotusta ja mahdollisuuden kehittyä. Mutta jotenkin hiki nousee pintaa ajatuksesta, että lahjakkuuksia menetetään leimattuina luokittelun laatikoihin.

Nyt täytyy haluta Miinan loppuvuosikymmeniin edelleen luovuutta ja kykyä selviytyä. Ja meiltä muilta, erityisesti viranomaisilta, ymmärtämystä vielä nyt, kun se voidaan kohdistaa suoraan henkilöön. Ja kyytöille myös tulevaisuutta, kun hoitajansa voimat alkavat vääjämättä vuosien saatossa huveta. Nähdyn usean kymmenen nautamäärän ja muiden elikoiden hoitaminen on raskasta työtä ja vielä taiteen teon ohessa. Vai kumminpäinköhän se menee?

Pitskun kulttuurikirkko

Viikko sitten maanantaina huomasin Jorma Uotisen suosikkilaulujensa konsertin Pitskun kulttuurikirkossa Pitäjänmäellä. Se antoi hyvän syyn kiirehtiä tutustumaan paikkaan. Olin sitä monta kertaa jo yritellyt. JU lauloi osin jo Savoy-konsertista tutuksi tulleita lauluja.

Vanha aikoinaan talkoilla pystytetty pieni jyrkkäharjainen kirkkorakennus on saanut eri vaiheiden jälkeen asukkaat ja nykyisen elämän kulttuurin kehtona. Pyhättönä, hoito- ja tutkimuslaitoksena, lastenkotina, kiuastehtaana, veneveistämönä - monen toiminnon kattona ollut ennen purkupäätöstä, kunnes neljä säilyttäjäaktivistiperhettä ostivat rakennukset kaupungilta. Ja heiltä kirkkorakennuksen perhe Ilari Nummi ja Päivi Järvinen. He asuttavat ja ylläpitävät kulttuurikirkkoa. Konserttejakin on ollut lyhyessä ajassa jo yli kaksisataa.

Hyvin sopi ehkä noin 70-80 henkilöä pieneen saliin. Kahvit juotiin viereisessä tilassa. Jo varsin iäkäs kirjailija Lassi Nummi, Ilarin isä, oli myös paikalla. Hieno nähdä häntä vilauksella. Muistan aina muutaman vuoden takaa hänen tulkintansa omasta runostaan televisioituna. Runoa en muista, mutta tulkinnan kyllä. Siinä oli samaa hiljaista, rauhallista voimaa, sitä mitä joskus on voinut kokea vanhoista otoksista runoilijoiden omien runojensa esittäjinä. Eeva Kilpi oli taannoin jopa tuohduksissaan, kun oli kuullut ja nahnyt oman runonsa ylitsevuotavasti elehdityn esityksen. Niitäkin kuulee, ja sitten nykyisin varsin yleistä "vain lukemista". Näitä kumpaakaan ei ollut Lassi Nummen tulkinta.

Pitskun kirkkoon menen uudestaan mielelläni. Täytyy tarkkailla ohjelmistoa. Taidettakin näytti olevan seinillä. Liekö vaihtuvaa?