Nyt onnistui! Soile Isokoski kuuluu sopraanoista suosikkeihin. Ääni solisee pakottamatta, kevyesti. Tämän sai kokea lauantaina pienimuotoisessa Kaipausta – unelmia -konsertissa, yhdessä Schubert-juhlan konserteista Sellosalissa Espoon Leppävaarassa. Schubertin laulut soivat tunteella. Radiosta lähinnä on tähän asti Soile Isokosken ääntä tullut ihasteltua.
Miltähän nämä laulut kuulostaisivat suomenkielisinä saksan sijaan? Käännökset runoista olivat tosin jaossa ja luettavissa näin esityksen aikana. Marita Viitasalo oli estradilla flyygelin äärellä säestäjän roolissa. Yllättävän täyteläisesti soi säestystausta, kun viimeisessä liedissä Riitta Pesola liittyi sellonsa kanssa mukaan ja pianopartituurikin oli runsas mutta rauhallinen.
Soile Isokoski kiertää maailmaa. Hän ei tee itsestänsä numeroa. Julkisuuden suuntaan vaatimattomuus on leimallista. Kuuluisuuden ja tunnettavuuden voi luoda myös vain taidoilla.
Toinen, jossa tuntuu korostuvan pienieleinen vaatimattomuus, lienee taidemaalari Elina Merenmies. Kertomansa mukaan hän on kauhuissaan tilanteeessa, jossa joku ulkopuolinen näkee hänen töitänsä. Kun niitä on nähnyt, voi se olla toisinkin päin. Jotkut hänen tummanpuhuvat, usein musteella piirretyt ja laveeratut työnsä saattavat ainakin aluksi säväyttää katsojaa. Mikä tämä maailma on? Meneillään olevassa Salaista iloa -näyttelyssään Taidehallissa hän kertoili töistään ja niiden taustoista mukavalla tavalla. On pyrkinyt viime aikoina opettelemaan hitaaksi. Tämä hitauden teema tuntuu olevan muutoinkin usein esillä taiteen tekijöillä. Downsittausta siis kaivataan täälläkin.
Koskettavaa taidetta, vaatimattomin elein. Molemmilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti