Ammattitaito näkyy taiteessakin

Galleria Duetossa on esillä Inari Krohnin grafiikkaa, ja ainakin itselleni yllätyksenä isojakin akvarelleja, tarkkoja, hitaasti tehtyjä. Vesivärien käytöllä hän kertomansa mukaan haluaa välittää eteenpäin historiallisen maalaustavan perinnettä. Varman otteen ja vankan laadun aistii. Kauniit maisematkin ovat usein perusastelmaltaan symmetrisiä. Paikalla olleiden kesken syntyi keskustelu symmetrian kokemisesta. Symmetriset kasvot usein koetaan kauniiksi, kerrottiin.

Entä maisemassa? Ison akvarellin keskiön kolmion muotoinen vuori ja sen edessä oleva puu nähtiin myös mystisenä, jopa uhkaavana. Sekä grafiikassa että akvarelleissa oli teos tasaisesti puisesta talvimaisemasta, joka koetaneen hyvin eri tavalla. Itse tunnen lievää ahdistusta tämän "helikopterikuvan" ääressä. Ylhäältä näkee, eikä piiloon pääse, metsässäkään. Mielikuva helikopteria henkensä edestä hangessa pakenevien eläinten - hirvien, karhujen, susien - jahtaamisesta filmille, tai pataan, on vahva. Opetus kun on ollut, ettei metsäneläimiä saa häiritä. Nykyäänhän neuvotaan pitämään metsässä jopa meteliä "karhujen kartoittamiseksi", mikä kyllä tökkii pahasti toisenlaisen kasvatuksen saanutta.

Saman yläkuvateeman toisenlainen muunnos oli aikoinaan Taivalkoskella pohjoisessa kuvanveistäjän Teuvo Tuomivaaran ateljeessa. Pystyssä olevaan valkoiseen levyyn oli sijoitettu tasaisin välein pienehköjä pyöreäsivuisia teräväkärkisiä valkoisia kartioita, kuin lumisia kuusia. Ylhäältä tuleva levyn pintaa sivelevä voimakas valo loi niistä pitkät varjot. Tunnelma oli pohjoisen aapasuon tammikuisesta hetkestä kaamoksen taittuessa, auringon ensimmäisten säteiden hyväillessä valkosen lumen pintaa. Ja pieni mätäskin saa metrien varjon.

Konkari Teuvo Tuomivaara on mukana tällä viikolla avatussa Lapin taiteijaseuran juhlanäyttelyssä Kaapelitehtaan Puristamossa, Helsingissä. Kuten nuorempi rovaniemiläinen Henri Haglundkin, jonka yksityisnäyttelyssä Taidesalongissa näki nykytaitelijoiden vapautuneisuuden käyttää sekatekniikkaa. Pohjalla akvarellina tosiinsa märkänä sulautuneet värit, ja sitten peittävämmällä guassilla ja akryylillä päälle. Näin oletan. Voimakasväriset, usein korkeat, pleksin alle ripustetut työt saattoi nähdä abstrakteina tai viitteellisesti maisemaa tai tilaa hahmottuvina.

Hämmentävä ensivaikutelma, tietämättä taitelijaa, tuli astellessa Galleria Anhavaan isojen lähes mustavalkoisten taulujen keskelle. Mitä nämä ovat - valokuviako? Pianhan se selvisi - Nina Roos - yksi kansainvälisiä menestyjiämme, ja öljyväreja akryylilevyille. Arvoituksellisia, herkkiä kuvia sarjassa Shades, arkistenkin tilojen yksityiskohdista, tyynyjä, aidanrakoja, kylppärin remonttia kaipaavia nurkkia - tulkintana siis. Tämä näyttely vaatii keskittymistä ja tarkkaavaisuutta pienten vihjeiden näkemiseen.

Tämäkin kierros osoitti, että vahvan ammattitaidon voi töistä aistia. Laatu näkyy.

Ellen Thesleffin nousua odotellessa

Muutama viikko sitten huomasin kesän lopulla pidetyn Ellen Thesleff -symposium Ruovedellä. Sieltä oli lähtenyt kiertoon näyttely Nykytaiteilija Ellen Thesleffin maisemassa. Niinpä tikusta asiaa. Hyppäsin Ikaalisiin menevään bussiin ajatuksella katsastaa myös paikkakunnan kuulu kylpylä. Mitään ruuhkaa ei kylpylässä ollut. Ei haitannut. Syysilma oli kaunis käväistä parikin kertaa n. 7 km päässä kylpylästä järven lahden takana sijaitsevassa Ikaalisten keskustassa, ja sen idyllisessä Wanhassa kauppalassa. Pieni on paikkakunta, mutta merkittävä opiskelukeskus alueella. Ainakin soitinrakentamista, käsi- ja taideteollisuutta sekä kauppaa. Paluubussi olikin täynnä opiskelijoitaTampereelle saakka.

Pari galleriaakin Wanhassa kauppalassa oli, taiteilijoiden vuokraama näyttelytila kuvanveistäjän työtilan yhteydessä sekä kehystysliikkeeseen liittyvä. Näyttely Ellen Thesleff -symposiumin yhteydessä maalatuista töistä avattiin vanhassa kartanorakennuksessa, Rahkolassa. Paikalla kourallinen väkeä. Taisivat olla pääosa näyttelyn järjestäjiä, osa Tampereen taidemuseosta, ja outona lintuna JO. Maalaukset olivat enin osin saaresta, jossa E. T. aikoinaan asusteli ja maalasi, näin ymmärsin. Huomasin jälkeen päin, että joukossa olivat töineen helsinkiläinen Lotta Määttänen ja tamperelainen Tiina Lamminen, jotka löytyivät myös pohjoisen taidemaalarin Helena Junttilan kuratoiman nykytaiteen ArtAska 2010 taiteillijoista, alkusyksyllä Sodankylän Askan kylältä.

Mutta miksi E. T.? Olen huomannut, että toistuvasti lainaan kirjastosta Ellen Thesleffin ja toisen, Camille Pissarron, teoskirjoja. ET:n erityinen jotenkin poikkeava värimaailma, kuten unenomaiset sini-oranssiset maisemat, vetää puoleensa. Hiukkasen vanhemman CP:n väripaletti, pointilistinen kausi, ja erityisesti viimeisimmät hienot työt ylhäältä Pariisin bulevardeille, vievät aina kirjan lainausautomaattiin. Näin se on.

Koskahan Ellen Thesleff nousee maailman valloitukseen Helena Shjerfbeckin rinnalle? Odotellaan.

Ja materiaaleja riittää!

Pitkästä aikaa on ollut aktiviteettiä käydä näyttelyissä. Nykytaiteessa tekniikat ja materiaalit ovat moninaisia. Tänään löin pääni Ikean valkoiseen pöytään galleria Muussa, johon Sari Palosaari on rakentanut Modular Mash-up -tilanäyttelynsä mm. noista pöydistä ja muista massatuotantokaluista. Sain Sarin kirjoittamista kokemuksista sen toisen, fyysisen, oikein konkreettisesti. Sitä eivät kyllä kaikkia saa - alle 180-senttiset, ainakaan ilman hyppyä.

Sarillakin oli videoita, kuten toisessa näyttelyssä Hannaleena Heiskalla luureista kuultavan musiikin taustoittamana. Toinen hänen videoistaan tietenkin erityisesti kiinnosti hevosteemallaan ja vei ajatukset moneen suuntaan. Tunneaistimusten lisäksi tekninen toteutus pohditutti jälkeen päin. Oliko hevonen opetettu makaamaan ja istumaan, vai oliko nukutettu ja siitä heräsi, vai oliko lepäily kyljellään tupsujalan ihan oma tapa? Ei horjunut kävellessään ulos kuvasta, siis ehkäpä ei nukutettu. Teos oli joka tapauksessa kokemus.

Kollaasejakin. Ensinnäkin oman taideseuran Unto Hakkaraisen mielikuvitusmaisemat. Kollaaseja seitsemän vuoden työstönä. Valokuvia luonnosta, niistä mustavalkotulostukset ja paloittelu silpuksi - ja niistä uusien maisemien rakentelu "valitse, poimi ja liimaa" -tekniikalla. Satoja. ehkäpä tuhansia yhteen työhön. Kyllä joillain kärsivällisyyttä riittää! Toisen, maailmantähden, Manolo Valdesin töissä Forsblomilla isot naiskuvat äskettäin olivat myös kolmiulottiesia kollaaseja lasin takana. Hienojahan ne, ja hintaakin oli. Taitaa tähti myydä Suomessa, kun näin pian oli taas töitä täällä päin.

Koskettavin oli luonnollisesti Virka-gallerian valokuva- ja videonäyttely Sodankylän elokuvajuhlilta. Juhlien alkuvuosien yksi tähti, ohjaaja Samuel Füller, esiintyi sattumoisin samaan aikaan näyttelyn kanssa tv:ssä Amerikkalainen ystävä-elokuvassa gangsterijohtajana. Ja huonosti kävi. Mutta ei Sodankylässä, jossa hän ihaili aivan erityisesti valoisia öitä ja - sillejä hotelliaamiaisella. Aivan ainutlaatuista, kuulemma. Ja sikari varmaan paloi! Taisipa videoilla vilahtaa juhlien äiti, serkkutyttö Marra, joka aikoinaan heitti idean juhlista kotikuntaansa Anssi Mäntärille ja vei idean eteenpäin toteutukseen Sodankylän kunnassa. Mänttäri muistaa mainita Marran merkityksen. Hyvä näin.