torstai 27. joulukuuta 2018

Rantakasarmin näyttelyn valmistelua

Muotoilu juustovahassa.
Sketching out of cheese wax.
Toukokuun 2019 lopulla avautuvaan Suomenlinnan Rantakasarmin näyttelyyn pitää nyt parissa kuukaudessa muotoilla vielä muutama veistos, jotta ehtivät valajalta pronssiin valettuna esille pantavaksi. Nähtävissä ovat sitten siellä juhannukseen saakka.

Muotoilun teen suoraan punaiseen juustovahaan, jolloin säästytään yhden muotin valmistukselta. Oheisessa kuvassa tälläinen vahaheppa on viimeistelyvaiheessa. Tällaisena toimitan sitten pronssivaluun. Grillitikkuja tarvitaan muotoilun kasassa pitämiseen. Jos muotoilisin vaikkapa saveen, jouduttaisiin siitä tekemään muotti juustovahaversion tekemistä varten. Korkeaa kuumuutta kestävään massaan upotettuna valaja laittaa sitten vahan uuniin, jossa se palaa pois.
Näin saadaan massaan muotti sulan pronssin kaatoon. Jäähdyttyään pronssiversio kaivetaan esille massasta, ja alkaa jälkityöstö, puhdistus ja patinointi.

Pronssiveistosten lisäksi tulossa olisi vielä muitakin veistoksia, ja myös maalauksia. Työntäyteinen kevät siis edessä!

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Syksyn näyttely Helsingissä päättynyt! - Tapaamisiin taas toukokuussa 2019!

Kiitos! - Thanks!

Näyttely Helsingissä on päättynyt! Kiitän kaikkia teitä näyttelyssä vierailleita tai muutoin näyttelyn ja sen teoksia huomioineita! ☺

Tapaamisiin taas kesään 2019 tultaessa!

My exhibition in Helsinki has ended! Thanks to everyone who visited the exhibition and also to all of you, who noticed the exhibition and my works in other ways! ☺

See you again in early summer 2019!



perjantai 28. syyskuuta 2018

Vielä ehtii Taidesalonki Piirtoon

Vielä pari päivää 30.9.2018 klo 16 saakka näyttely Kosketus - Touch II nähtävissä Taidesalonki Piirtossa, Uudemaankatu 7, Helsinki. 

Esillä on  hevos- ja tanssiaiheisia veistoksia ja maalauksia. Mukana myös oheinen pronssinen pienoisveistos Sankkaritarina - Heroic Story, 2018.

Tervetuloa!


lauantai 15. syyskuuta 2018

Taidesalonki Piirto, näyttely jatkuu



Näyttelyni Taidesalonki Piirtossa jatkuu 30.9.2018 saakka. Veistosten lisäksi esillä on myös maalauksia. Lähes kaikki näyttelyn akryylimaalaukset
 olen  tehnyt veistosten luonnospiirroksista, joissa on etsitty ilmettä/liikettä veistosten muotoiluun.  

Tervetuloa tutustumaan veistoksiin ja myös niihin sukua
 oleviin maalauksiin.











keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kosketus - Touch II, Taidesalonki Piirto 6.-30.9.2018


Kosketus, 2018
pronssi
Jouni Onnela
Kosketus - Touch II
6.-30.9.2018
Taidesalonki Piirto
Uudenmaankatu 7
00120 Helsinki
Avoinna
 ti-pe 11-18, la-su 11-16


Tervetuloa myös näyttelyn avajaisiin ke 5.9.2018 klo 17-19! 

Teemana jatkuu viime syksyn näyttelyn Kosketus. Esillä on veistoksia ja maalauksia.

Tervetuloa!



Orhi - Steed, 2018
bronze, h 57 cm, unique



maanantai 13. elokuuta 2018

Art Goes Kapakka 2018, Helsinki

Tämän vuoden Helsingin Art Goes Kapakka -tapahtuman kuraattorit ovat kutsuneet myös minut yhdeksi taiteilijoihin,  jotka saavat teoksia esille ravintoloihin tapahtuman ajaksi.  Kutsu tietenkin miellyttää kovasti .

Veistoksiani vien Ravintola Careliaan. Historiallinen paikka, entinen apteekki, oopperaa vastapäätä Mannerheimintien ja Runebergin kadun kulmassa. Veistokset ovat siellä nähtävissä 16.-26.8.2018. Itse olen paikalla taiteilijatiistaina 21.8.2018 klo 17-19 .

Tapatumaan kuuluu paljon muutakin, mm. Kuorojen kierros ravintoloissa. Alla linkissä tapahtuman koko ohjelma. Ravintolat ja taiteilijat löytyvät kohdasta Tsiikaa.
http://www.artgoeskapakka.fi/ohjelma

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Concerto - Veistoksia ja maalauksia Galleria Verandassa

Solo, 2016
pronssi, pähkinäpuu
Jouni Onnela
Concerto - veistoksia, maalauksia
3.7.-10.8.2018

Galleria Veranda
Finlandia-talo, Helsinki

Galleria on Cafe Verandan yhteydessä. Avoinna ma-pe 9-19.

Tervetuloa!

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Veistoksia esillä kesänäyttelyssä Muhoksella

Muutamia veistoksiani on esillä Muhoksella Taidegalleria Terttu Jurvakaisen kesänäyttelyssä ajalla 17.6.-31.8.2018 .

Galleriassa toimii myös kahvila, joten voi nautiskella monin aistimuksin!
Tervetuloa!

Tarkemmat tiedot löytyvät täältä:
http://galleria.terttujurvakainen.fi/

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Veistoksia Klementinan saliin Tuomarinkylän kartanolla

Vers La Vie - Kohti elämää, 2018
bronze, pronssi
Varsa tuli äsken valimolta. On menossa muutaman muun veistoksen kanssa ryhmänäyttelyyn Klementinan saliin, joka sijaitsee historiallisessa rakennuksessa Tuomarinkylän kartanon pihapiirissä.

Näyttely on siellä ajalla 26.4.-27.5. 2018 ja avoinna to 12-18 pe 12-17 ja la-su 12-16. Avajaiset la 28.4.2018 klo 15-17.

Kartanolla toimii myös ratsastuskoulu ja yksityistalleja, joten hevosia on nähtävissä. Ravintolakin tarjoaa palvelujaan. Hyvä retkikohde siis!

Tuomarinkylän kartano
Tuomarinkyläntie 7
00690 Helsinki

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kakslauttanen Art Gallery (Igloo Village, Lapland, Finland)

Uudenvuoden aikoihin vierailin Lapin reissulla myös upouudessa Kakslauttanen Art Gallery'ssä. Todella erityinen paikka keskellä Lapin erämaata  nelostien tuntumassa hieman Saariselän hiihtokeskuksesta etelään.

Ympäristössä laajalla alueella maastossa lasi-igluja revontulten taivasteluun, yksi useamman kymmenen henkilön iglu myös korkealla galleriarakennuksen tornin nokassa.  Keskus on laajentumassa palveluineen niin laajalle alueelle, kuitenkin aika näkymättömiin, että East- ja West-osien välillä on jopa sisäinen liikenne pikkubussein.

Gallerian näyttelytoiminnasta vastaava Hanna Kress esitteli todella isoa galleriatilaa. Ja kertoi myös, että vuoden 2018 ensimmäisenä näyttelynä avautuu 18.1. Mia Hamarin ja Maaria Märkälän yhteisnäyttely, veistoksia ja maalauksia siis. Gallerian myyntikokoelmaan hän hyväksyi myös kolme pronssivestostani.

Yllättävä paikka, kannattaa vierailla!☺

Three of my bronze sculptures (below) for sale in the gallery of The Kakslauttanen Artic Resort, Lapland, Finland.  Welcome to  have a look!☺

Sculptures for sale in the Kakslauttanen Art Gallery:
Sääksi - Osprey, bronze, stone base
Piaffe, bronze
Apollonia, bronze