Jo lapsesta lähtien lyijykynä on tullut kaikille tutuksi. Lienee vieläkin näin, vaikka ajat ovat muuttuneet. Tämä "tavanomainen" väline - ja siitä syntyvä viiva - on merkittävä nykytaiteessakin.
Tänään kävin tutustumassa
Haruka Kashiman lyijykynätöihin hänen näyttelysssään. Isojakin pintoja tuhansilla ja tuhansilla pienillä hallituilla viivoilla muodostaen myös hallitun kuvan. Teosten harmaanhopeisen herkkyyden luominen on vaatinut valtavan työmäärän ja kärsivällisyyttä hitaasti etenevänä prosessina. Pääosassa töistä perusviiva oli lähes suoraa. Vain muutamassa työssä kokonaisuuden loivat pehmeämmät pyöreämuotoiset lyijykynän jäljet.
Toisaalla oli vastïkään esillä
Tuuli-Anna Viitasen näyttelyssä myös lyijykynällä luotuja utuisia, varjoista hahmottuvia tilaelementtäjä. Grafiitin jälki nostaa mieleen myös toisenlaista, ronskimpaa ja rosoisempaa ilmaisua.
Stiina Saariston suurikokoiset rumankauniit "prinsessat" ja muut naiskuvat eivät jätä kylmiksi. Oma peili on hänellä yhtenä inspiraation lähteenä. Niin kuin monilla.
Akvarellistiveteraani
Carl Warghilla vapaasti muotuotuva viiva on keskeinen osa maalausta, jossa vesiväri hakeutuu pehmeinä pälvinä luomaan maiseman tunnelmaa.
Viivastakin on moneksi. Ja lyijykynästä.
