Tänään pyörähdin taiteen myyntinäyttelyssä, taidemessuilla. Iso halli, parikin, oli täynnä. Seinät ja sermit, niissä teoksia rinnakkain ja päällekkäin monessa kerroksessa. Oma kokemukseni oli aika kaaottinen. Runsaus näkymässä tekee, ettei oikein huomaa yksittäisiä töitä, keskittyminen herpaantuu. Teokset syövät toinen toisensa. Aika pikaisesti tuli halu siirtyä kahville. Niin oli tullut muillakin. Paikan kahvila oli täynnä. Ohitin sen.
Ryhmänäyttelytilan rakenne ja ripustus ovat kyllä suuri haaste näyttelyn rakentajille. Tilan rakenne määrittää paljon myös ripustuksen mahdollisuudet. Parhaiten omien havaintojeni mukaan on onnistuttu, kun isoonkin tilaan on luotu ripustussermein pienempiä ja näin intiimimpiä "huoneita". Kolme - joskus kaksikin seinää riittää. Näin helpottuu ripustuksen suunnittelijoiden työ luoda tasapainoisempia kokonaisuuksia jopa eri taiteilijoiden töistä. Ja katsoja voi paneutua näkymiin ja tunnelmiin siirtymällä huoneesta toiseen ja sulkeutua tutkiskelemaan kussakin huoneessa olevia teoksia muun ympäristön häiritsemättä. Joskus näkee näissäkin harkitsemattomalta tuntuvaa asettelua. Yksi jollakin tapaa voimakas teos tuntuu hävittävän ne muut. Todennäköisesti ripustuksen suunnitelijalla on ollut tähän jokin kauaskantoinen idea. Niin ripustajia kuin katsojiakin - meitä on moneksi.
Messuvierailun jälkeen tein galleriakierroksen. Kyllä on valtava ero kokemuksessa! Tämä ei tietenkään poista ryhmänäyttelyjen tarvetta.
Niin - ja yksi teos messuilla tällä kertaa pysäytti. Taisi olla jokin nykytaiteelle ominainen tekniikka - valokuvasta muokattu printtaus, valkoisessa kehyksessä lasin alla. Palasin sen ääreen parikin kertaa. Nyt huomaan, että se oli sijoitettu yksin rauhalliselle paikalle runsaan puolen metrin levyisen ripustussermin päätyyn. Nyt mietin, olisinko huomannut sen muiden valokuvien keskellä ko. sermin pitkällä sivuseinällä? Vetoava kuva, taisin tulla sen äärelle myös rauhoittumaan.
Poistuessani kävelyreitille osui erityinen kahvipaikka. Liikenneympyrän keskiössä pieni pyöreä kahvikioski ja siellä keltainen keinutuolipenkki. Sinne siis. Autot pyörivät ympärillä, Hietalahden torilla näytti olevan melkoinen kuhina. Ja toisella puolella perinteikkään "taiteilijaravintolan" ulkoterassi oli tupaten täynnä. Aurinkoinen syyspäivä oli parhaimmillaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti