Sodankylän näyttely onnellisesti takana. Mukava kokemus, myös uusin tuttavuuksin. Monta tarinaa sai kuulla teosten äärellä. Hienoa oli se, että näitä tarinoita ja tuntemuksia syntyi. Jotakin vaikutusta siis.
Eräänä parhaimmista jo hyvinkin keski-iän ylittänyt kaveri, joka katsoi kolmea veistoskokonaisuuttani. Totesi esillä olevan hänen elämänsä, ekonomistisen. Sitten lähti pyörinensä. Mutta palasi hetken kuluttua. Tässä olen minä hevoseni kanssa (Quo Vadis ja Pukumies 1). Lainaa tulee, vaikkei pyydäkään, tyrkytetään, sijoittaa pitää, hyvin menee. Ja sitten se taloudellinen romahdus 90-luvun alussa. Kaikki meni. Ja tässä tulos: Häviäjät (Jäähyväisateria) ja menestyjät (Veni Vidi Vici!). "Myy nämä kaikki tarinoineen kunnalle. Ja ota yhteyttä siihen Virtaseen, toimittajaan. Se tekkee tästä kyllä jutun." Lähti jälleen, eikä enää palannut.
Toisen kanssa kierrettiin kaikki maalausten tunturit. Niitäpä olikin aika monen töissä. "Tunturit ovat ystäviäni. Tiiäkkö, mistä puolelta Saanaa tämä on maalattu. No sinähän tiiät, ko oot tekijä." Enpä kyllä tiennyt, kun sivellintä oli toinen taiteilija pidellyt. "Kumpise noista Oratunturin huipuista on korkiampi. No sinähän se tiiät, ko oot nyt tekijä." Katsottiin riihimaalaustani Siurunmaasta. Jaa, totesin, enpä taida tietää. Olivathan kahdella vedolla tulleet saman korkuisiksi. "Tämä se on, vasen." Ilmoitti ja kertoi lähtevänsä Helsinki City Marathonille. Neljätoista kertoi juoseensa viime vuonna. Eikä tiennyt vielä, tuleeko tänä vuona ennätystä. Huh, huh ja ikävuosia taisi olla hyvinkin eläkepäiviä osoittava määrä!
Nyt on sitten kiire valmistella seuraavia näyttelyjä elokuun loppuun mennessä. Täällä Helsingissä ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti